Kalajoen hiekkasärkät vailla vertaa

Paikka jonne palaamme aina yhä uudelleen ja uudelleen.

Kalajoelle lähdin kerran puolisoni mukaan, kun hän osallistui autoilutapahtumaan ja itse kaipasin vain pikku hengähdystaukoa arkeen. Olin täysin yllättynyt, että meidän koto-Suomesta löytyi tällainenkin paratiisi upeine hiekkarantoineen. Kalajoki oli minulle kuin Suomen Pärnu. Tämän kerran jälkeen palasimme Kalajoelle kerta toisensa jälkeen, välillä kaksin ja välillä taas koko perheen voimin.

Matka etelästä toki on pitkä, mutta mitä enemmän väliä on tullut ajettua, sen kivuttomammin matka taittuu. Meillä lapset ovat tottuneet matkustamaan autossa aivan pienestä saakka, joten heidän osaltaan ei koskaan matkan pituus ole koitunut ongelmaksi ja nythän he ovat jo molemmat teini-ikäisiä.

Kohteesta löydät useita erilaisia ravintoloita, joten varmasti jotain jokaiseen makuun. Ylläolevat kuvat ovat camping -alueella sijaitsevasta Beach & Bar Surffarista.

Useissa ravintoloissa voit myös käydä kuuntelemassa bändejä ja muita esiintyjiä. Kannattaa vähän tutkia tarjontaa etukäteen.

Kalajoki tarjoaa myös paljon aktiviteetteja niitä haluaville

Jos päivät rannalla käyvät kyllästyttämään, niin tekemistä hiekkasärkillä löytyy. Voit kokeilla jotain seuraavista aktiviteeteista:

  • Seikkailupuisto Pakkassa voit kiipeillä korkealla puissa ja liukua autotien yli haastavammille radoille

  • Vuokraa fatbike ja lähde upeisiin maisemiin maastoreiteille

  • Gloffaa, frisbeegolffaa, tai seikkailugolffaa

  • Lapsille löytyy Superpark ja vesipuisto Juku Park

  • Vuokraa sup-lauta, tai kajakki ja lähde melontaretkelle

  • Ratsasta hevosilla

  • Vuokraa moottorikelkka

  • Käy kotieläinpiha Hulivilissä

  • Hyppää vapaa pudotus tai liu’u Mega Ziplinella

  • Lähde veneretkelle saaristoon

Et myöskään aina tarvitse rahaa tekemiseen:

  • Retkeile upeissa maastoissa

  • Pyöräile omalla pyörällä tai ota muita omia harrastevälineitä mukaan

  • Kävele tai juokse rantaa pitkin, pitkospuita ja metsäpolkuja

  • Etsi geokätköjä

  • Ota oma pallo mukaan ja pelaa beach volleyta

    …. ja paljon muuta….

Meillä on yleensä omat pyörät mukana ja tykkäämmekin reissata Suomessa hienoja maastopyöräilykohteita etsien.

Kalajoki on tunnettu hiekkadyyneistään ja aivan silkkisen pehmeästä todella suuresta hiekkarannastaan. Nämä merimaisemat ja auringonlaskut hiekkasärkillä ovat täysin vailla vertaansa!

Majoitu oman budjettisi puitteissa

Hiekkasärkiltä löytyy todella paljon majoituspaikkoja, joten lomasi ei varmasti siitä jää kiinni, ettetkö saisi majapaikkaa.

Me olemme majoittuneet hyvin monen eri tason huoneistoissa ja mökeissä. Nykyään suosin merinäköalallisia kohteita.

Hyvä tapa löytää itselle paras vaihtoehto, on katsella kuvia tarkasti ja jopa kuvitella itsensä asuntoon sisälle; miltä siellä tuoksuu, näyttää, onko puhdasta, mitkä ovat ikkunanäkymät jne. Näin pystyt ehkä saamaan parhaan mahdollisen kuvan tulevasta majapaikastasi.

Muista että majoituksista otetut kuvat saavat laajakuvien ansiosta yleensä asunnon näyttämään kokoaan paljon suuremmalta, joten varaudu pettymyksiin, mutta myös positiivisiin yllätyksiin.

Mitä tarvitset onnistuneeseen lomaan

  • Tee pakkauslista esim Google Keep-alustalla

  • Muista ottaa tarvittaessa myös omaa wc-paperia ja talouspaperia, jos et yövy hotellissa

  • Ota myös käsipyyhkeet ja kasvopyyhkeet, jos et yövy hotellissa

  • Ota oma tyyny mukaan, sitä voit käyttää jo autossa matkalla

  • Suunnittele pysähdyspaikat etukäteen, etenkin jos sinun tarvitsee ladata autoa

  • Muista varautua kaikenlaisiin säihin

  • Tilaa ruoat valmiiksi läheiseen kauppaan noutoa varten

  • Ota matkalle juotavaa ja pientä syötävää

  • Lomalta palatessa tarkista ja täytä tarvittaessa matkakokoiset shampoo- ja hoitotuotepullot seuraavaa matkaa varten valmiiksi

  • ILOINEN MIELI JA LOMAFIILI!

Edellinen
Edellinen

DIY vauvalle Dino-himmeli

Seuraava
Seuraava

Aarni. Urbaania designia metsiemme ääreltä.