Päätin aloittaa uuden harrastuksen, maastopyöräilyn. Päätin aloittaa uudestaan myös vanhan harrastuksen, piirtämisen. Päätin myös tehdä asioita, jotka ovat joskus tehneet minut onnelliseksi… kuunnella musiikkia TÄYSIIIII, piirtää, suunnitella, kirjoittaa, soittaa pianoa, tehdä kaikkea sitä, mitä tein joskus, ennen lasten syntymää.

Samalla kohtasin itseni kysymässä, koska olen riittävän hyvä, jotta voin sanoa osaavani. En koe olevani erityisen hyvä missään, ja samalla ihan hyvä monessa. Kuka päättää, koska olet riittävän hyvä sanoaksesi, että sinä osaat? Miksi osa meistä aliarvioi kykyjään, itseään, sekä taitojaan siinä, missä toiset puskevat läpi harmaan kiven pelkällä uskolla itseensä, vaikka varsinaisia kykyjä ei vielä olisi syntynytkään?

Eräs toimittaja otti minuun aikanaan yhteyttä vanhan kotimme sisustuksen puitteissa, voisiko hän tehdä kodistamme jutun jollekin sisustuslehdelle. Olin ällikällä lyöty. Miksi juuri minun kodista? Eihän se ollut kummoinenkaan. (Vähän alempaa voit katsella kuvia vanhan kotimme sisustustyylistäni. Värien pääteema taitaa olla aika selkeä. hah!). Samaan aikaan olimme tekemässä muuttoa ja ehdotin, että tehtäisiin vaikka uudesta kodistamme juttu lehteen, mutta samalla ajattelin, ettei sitä juttua kyllä koskaan tulla tekemään. Ajattelin, että en koskaan saisi uutta kotiamme siihen pisteeseen, että siitä voisi tehdä aukeaman, saati kahden aukeaman mittaisen jutun lehteen! Toimittaja oli kuitenkin päättäväinen. Ja juttu tuli. Kotimme esiteltiin “Unelmien Talo & Koti” -lehdessä kesäkuun numerossa, vuonna 2018. En voi oikein vieläkään uskoa, että kotimme oli esittelemisen arvoinen. Olinko minä tehnyt jotain, missä joku toinen näki potentiaalia?

Perustin aikanaan yrityksen, MioMao Clothing Oy. Idea lähti liikkeelle siitä, että päätin suunnitella kaikkein cooleimmat ulkovaatteet, jotka voisi ripustaa ulkoilun jälkeen eteiseen, osaksi kodin sisustusta. MioMaon Ponoi -haalari oli suuri menestys ja sai todella monet sosiaalisen median vaikuttajat esittelemään haalareita sivuillaan, mutta niin upeaa kuin se olikin, jouduin sulkemaan yritykseni ovet, ennen kuin ehdin niitä kunnolla edes avaamaan (voin kertoa tästä lisää erillisessä postauksessa). Tunsin epäonnistuneeni, suunnittelijana, yrittäjänä ja ihmisenä. En ollut riittävän hyvä.

Olen urheillut parikymppisestä saakka, vaihtelevalla menestyksellä, mutta en mielestäni koskaan ole tullut riittävän hyväksi, jotta voisin ylpeydellä esitellä saavutuksiani. Ehkä vielä alan tekemään niin.

Siskoni on taiteilija ja erittäin taitava piirtäjä. Olisin halunnut lapsena itsekin piirtää enemmän, mutta koin, että koska siskoni jo osaa, ei minun piirrustuksillani ole väliä. Ne jäävät aina hänen varjoonsa. En osannut tarpeeksi hyvin.

Kuten kerroin, olen aloittanut maastopyöräilyn, mutta en voi sanoa harrastavani sitä (vaikka oikeasti ehkä harrastankin), koska en usko olevani siinä riittävän hyvä…… mutta milloin, MILLOIN olen riittävän hyvä sanomaan, olevani taiteilija, suunnittelija, urheilija, tai vaikkapa bloggaaja? Määrittelenkö sen itse, vai joku muu?

Mitähän mahtaisin sanoa tyttärilleni, jotka ehkä joskus painivat samanlaisten ajatusten kanssa (toivottavasti eivät)… Tai ihan kenelle tahansa. Sanoisin: “Sinä olet riittävän hyvä ollaksesi juuri sinä. Sinä osaat ja olet taitava.” Miksi sen sanominen itselle on niin paljon vaikeampaa. Ehkä sanonkin, minä opin, tullakseni paremmaksi, mutta en koskaan valmiiksi. Silloin, kun minulla ei ole enää mitään opittavaa, olen valmis ja kukapa meistä olisi.