Olen liikkunut siitä saakka, kun halusin lukioiässä pudottaa hieman painoa. Siihen aikaan (90-luvulla) vallitsi vielä erityisin laiha kauneusihanne, jolloin mallitkin edustivat enemmän anorektikkoja, kuin terveitä kauniita ihmisiä. Tämä johti hyvin nopeasti siihen, että mikään määrä liikuntaa ei enää riittänyt. Pace -tunnin (kuka muistaa!??) jälkeen piti mennä vielä spinning-, tai body pump-tunnille. Huono omatunto soimasi, kun viikossa ei tullutkaan viitenä päivänä hikoiltua ryhmäliikuntatunneilla. Aloin itsekin edustaa tuota anorektisen laihaa, haurasta ihmisolentoa, jolla ei liiemmin ollut läskiä, mutta ei lihastakaan. Onneksi tuosta kauneusihanteesta on tultu huomattavasti terveempään suuntaan, urheilullisen vartalon ja henkisen hyvän olon tavoitteluun. Puhdas ruoka on saanut aivan uutta merkitystä meidän elämässä ja hyvät ruokatottumukset on tuotu myös osaksi liikuntaa.

Lasten ollessa pieniä, jäi kaikki ylimääräinen liikunta todella minimiin. Harrastin siihen aikaan tankotanssia ja tein pitkiä kävelylenkkejä vaunuja työnnellen, mutta ruokailut taisivat jäädä todella vähäpätöiseen asemaan, enkä oikeastaan piitannut edes koko asiasta. Vasta toisen lapseni syntymän jälkeen, aloin miettiä, että jotain on pakko tehdä, jos aion vielä 40- ikävuoden tienoillakin olla kunnossa. Halusin lisää voimaa ja tuntea oloni jänteväksi ja voimakkaaksi. Tätä en ollut koskaan aiemmin elämässäni tuntenut. Olin aina ollut hoikka, tai laiha-läski (kuten nykyään tavataan sanoa), joskus vähän pulskemmassa kunnossa, mutta en koskaan mielestäni lihaksikas tai vahva. Itseasiassa minulla on ollut siinä mielessä vääristynyt mielikuva itsestäni, että jostain syystä ajattelin, ettei ruumiinrakenteeni voi tulla lihaksikkaaksi. Saan lopun elämääni elää ilman persettä ja kunnon reisilihaksia… Tähän oli saatava muutos.

Mistä lähteä liikkeelle, kun motivaatio olisi saada voimakas vartalo, hyvä olo kehoon, mutta ei motivaatiota käydä salilla, tai oikeastaan muuhunkaan harjoitteluun. Pakottaminen. Niinkin yksinkertainen asia, kuin itsensä pakottaminen, oli ainut keino päästä liikkeelle. Itse tiedän, etten voi mennä salille puuhastelemaan omiani, vaan tarvitse selkeän ohjeen mitä pitää tehdä. Niinpä alkuun päästäkseni, ostin Fitfarmin “All in On”- treeniohjelman kolme kautta putkeen (tämä ei ole mikään mainos), eli yhteensä vuodeksi. Ohjelmaan kuului myös ruokaohjeet treenamisen tueksi. Tätä ohjelmaa hinkkasin salilla 3-4 kertaa viikossa. PAKOTTAMALLA. Heräsin aamulla klo 5 ja painelin salille aina ennen toimistolle menoa. Aamuherätys oli kamala ja väsytti niin paljon, että olisin voinut tehdä mitä vain, jäädäkseni mieluummin sängynpohjalle makaamaan. Muistutin kuitenkin itseäni aina siitä, miten hyvä olo aamusalin jälkeen on ja kuinka homma on hoidettu pois päiväjärjestyksestä jo heti aamusta.

Minua ei ole koskaan kiinnostanut (ja voin aika suurella varmuudella myös sanoa ettei tule koskaan kiinnostamaankaan) mikään fitness-lavoilla keikuttelu tuomariston, sekä yleisön arvostelun kohteena. En näe sellaisella yhtään mitään arvoa ja minun on myös sen tyyppistä ulkonäön vertailua hyvin vaikea ymmärtää, mutta en sitä varsinaisesti tuomitsekaan. Se vaan ei ole minua varten. Näen omassa elämässäni lihaskuntoharjoittelun tavoitteet jossain aivan muualla, kuin tämän kaltaisessa toiminnassa. Jos joku siitä kuitenkin saa paremman olon itselleen, tai motivaation tehdä töitä oman lihaskuntoharjoittelun eteen, se hänelle sallittakoon.

Pitää kuitenkin muistaa, että lihaskuntoharjoittelu ei ole ainut tapa liikkua, vaan toivoisin, että jokainen löytäisi oman tavan pitää itsestään huolta. Vaikka se olisi päivittäinen kävely, pieni juoksupyrähdys, pyöräily, uinti, ihan mitä vaan, mutta kunhan se vaikka sitten pakottamisen kautta, edes jossain vaiheessa, alkaisi tuntua miellyttävältä.

Jotta harjoittelu ei olisi minulle liian helppoa, on molemmissa polvissani diagnosoitu polvilumpion kondromalasia, sekä oikeassa olkapäässä tiuhaan vaivaava kiertäjäkalvosin vamma. Polvien kova särky herättää minut useasti öisin ja tekee välillä treenaamisesta aivan h*lvetin hankalaa, mutta nämäkään vammat eivät ole estäneet minua harjoittelemasta, kuin pahimmillaan kipeänä ollessa. Silloin yritän vähintään käydä kävelemässä kunnon lenkkejä…. yllättävää kyllä, kevyessä liikunnassa vaivat eivät tunnu miltään, vaikka juuri sillä hetkellä en pääsisi nousemaan sohvalta ylös.

Seuraava tavoitteeni onkin olla elämäni kunnossa 40-vuotiaana! Mitä se tarkoittaa minulle? Se tarkoittaa niin henkistä, kuin fyysistäkin hyvinvointia, tasapainoa harjoitteluun, monipuolista liikuntaa, sekä etenkin armollisuutta itseäni kohtaan.

Nyt kannattaa muuten mennä ulos liikkumaan! Syksyn raikkaat säät ja niin ihanat värikkäät maisemat tuovat erityisen hyvän fiiliksen ulkona olemiseen.